tiistai 12. joulukuuta 2017

Johanna Tuomola: Kun eilinen oli toinen

Johanna Tuomola & Book4you 2017
Johanna Tuomolan edellisessä kirjassa Valheiden vangit tutustuimme Julia Takaloon. Hän on onnistunut saamaan potkut sekä Helsingin poliisista että turvapalveluyrityksestä, ja on näin päätynyt yksityisetsiväksi. Hän on onnistunut suututtamaan räväkällä käytöksellä esimiehensä, eivätkä Julian tutkintamenetelmät aina kestäkään päivänvaloa. Valheiden vangeissa paljastui myös, että Julia sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, jonka vuoksi vauhti kiihtyy välillä liikaakin ja vaikeuttaa tutkimuksia. Ja tuollaisen jakson jälkeen hän yleensä vaipuu syvälle masennukseen.

Jo Valheiden vangit -kirjassa Tuomolalla oli metodi, johon en ole ennen törmännyt. 40 esilukijaa luki käsikirjoituksen ennen lopullista versiota ja kertoi mielipiteensä ennen lopullista versiota.Tämän mahdollistaa se, että Tuomola kustantaa itse trilogian, vaikka moni kustantamokin tämän varmaan mielellään listoilleen ottaisi.  Minulla oli ilo ja kunnia olla mukana Kun eilinen oli toinen -kirjan esilukijaraadissa. Sain jopa sanoa mielipiteeni kansikuvasta - ja nimeni ja kommenttini takakanteen! Oli ihan valtavan jännittävää saada paperpinkka luettavakseen ajatuksella, että saan tutustua kirjaan ennenkuin se on nähnyt päivänvaloa. Minulla oli aikomus lukea käsikirjoitus ajatuksella ja tehdä muistiinpanoja, mutta kuinkas kävi? Ahmaisin paperipinon muutamassa illassa tehden hätäisiä merkintöjä marginaaliin. Julia on hyppäyttänyt Johanna Tuomolan kotimaisen dekkarigenren kärkikaartiin.

Sittemmin sain kiitokseksi Johannalta kirjan omistuskirjoituksella. Käsikirjoituskin on tallessa, ja jalo aikomus oli lukea ne rinnan ja katsoa mitä on muutettu. Mutta niinhän siinä taas kävi, että kun kirjan otin käteeni, käsikirjoitus unohtui. Esilukijakaarti oli kuitenkin selvästi saanut vaikuttaa lopputulokseen.

Kaisa ja Kaarle Valle ovat perustaneet hoitokodin, Villa Santalan. Potilaina heillä on mielenterveyspotilaita. Villa Santalassa on tapahtunut outoja ilkivallantekoja, ja Julia saa toimeksiannon selvittää asiaa. Hän ujuttauttuu yhteisöön esittämällä potilasta. Muut potilaat ovat Camilla, Henna, Amanda ja Teemu. Yksi heistä murhataan.

Julian seksielämä on melkoisen holtitonta, ja kun Villa Santalaan  työntekijäksi ilmestyy komea Nelson, Julia ei malta pitää näppejään erossa. Jälkeenpäin hän soimaa itseään ankarasti. Olisiko hän voinut estää murhan, jos ei olisi viettänyt murhayötä Nelsonin vuoteessa? Ainakin hän tietäsi, kuka murhan teki.

Julia tuntuu olevan ainoa, joka pystyy kommunikoimaan Kaisan autistisen Armas-pojan kanssa. Voiko olla, että Armas näki ikkunasta, kun murha tapahtui? Tapahtumat alkavat vyöryä hurjaa vauhtia kohti loppuratkaisua. Lopussa jännitys käy melkein sietämättömäksi, ja ratkaisu on täysin odottamaton. Ihmismieli on yllättävä.

Kaiken tämän keskellä Julia yrittää pitää loitolla mielen demoneita ja välttää suistumasta takaisin pimeään kuiluun.Tapahtumien tiimellyksessä Julialle selviää menneisyydestään asioita, joita hän ei tiennyt, ja joista hän haluaa tietää lisää. Kirjan loppu saa lukijan janoamaan lisää ja odottamaan kiihkeästi trilogian kolmatta osaa. Kirjailijan elämäntilanteesta johtuen voimme joutua nyt odottamaan hiukan ennakoitua pitempään. Kiitos Johanna tästä kirjasta ja kiitos kun sain osallistua sen syntyyn esilukijana! Ja kyllä me jaksamme odottaa.


sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Arttu Tuominen: Silmitön

Myllylahti,2017

Arttu Tuomisen uutuus ja kolmas osa Labyrintti-sarjaan. 

Vuonna 1977 on Porin edustalla meressä esiintynyt silmättömiä silakoita. Tapauksen syyksi selvisi ympäristömyrkyt. Onko sama toistumassa taas?  Merestä löytyy silmätön ruumis. Kyse ei ole hukkumisesta eivätkä kalat ole syöneet silmiä, vaan kyseessä on henkirikos, jota poliisi pian alkaa epäillä poliittiseksi murhaksi. 

Porin edustalla on alkamassa merisoran ruoppaus, jota ympäristöaktvistit vastustavat kiihkeästi. Pelätään, että ruoppaus vapauttaa meren pohjassa muhivat ympäristömyrkyt luonnon kiertokulkuun.

Ympäristöaktivisti Venla Jokinen on virunut vuoden venäläisessä vankilassa syytettynä merirosvouksesta. Nyt Venla on vapautunut, ja hänet otetaan avosylin vastaan takaisin Porin ympäristöaktivistien keskuuteen. Mutta Venla  on päättänyt toisin, marssit on marssittu eikä hän halua enää elää aktivistin elämää. 

Aikaisemmista kirjoista tutut poliisit Liisa ja Mulperi alkavat tutkia rikoksia. Vakavasta sairaudesta toipuva Mulperi tuntuu pehmenneen, ja yhteistyö sujuu aikaisempaa paremmin. Mutta kun murhan selvittely ei etene, ja kesken ruoppauksesta järjestetyn tiedotustilaisuuden räjähtää autopommi, päätyy poliisi taas turvautumaan työkyvyttömyyseläkkeellä olevan entisen ylikonstaapeli Janne Rautakorven apuun. Rautakorpi saa yllättäen avukseen Venlan, jolla on sisäpiirin tietoa aktivistien toiminnasta. Mutta ovatko asialla aktivistit vai jokin ihan muu taho?

En tiedä oliko tämä kirjailijan tarkoitus, mutta itse koin kirjassa sivupääosassa olevan kivun. Aktivisti Santeri Marila kärsii raastavasta päänsärystä, jonka syytä hän ei tiedä, mutta aavistaa. Saako päänsärky hänet tekemään asioita, joita hän ei oikeasti haluaisi tehdä? Mulperin oudot kipukohtaukset saavat Liisan ja lopulta koko poliisiyhteisön huolestumaan. Onko tauti sittenkään voitettu? Janne Rautakorpi on loukkaantunut pahasti onnettomuudessa, missä hän menetti perheensä. Lukuisista leikkauksista huolimatta kipu palaa aina. Sen lisäksi Rautakorpi taistelee mielen demoneiden kanssa. Hän varoo katoamasta takaisin muistilabyrinttiinsa, sillä tällä kertaa paluuta ei ehkä enää olisi.  



lauantai 25. marraskuuta 2017

Amanda Vaara: Pientä fiksausta vailla

Karisto, 2017
Kansikuva kertoo paljon kirjan sisällöstä. Iloinen, kepeä, runsas, rönsyilevä, positiivinen. Kirja kertoo kahden lapsen äidistä Venlasta, joka on tullut petetyksi avioliitossaan ja eronnut. Hän on sanonut itsensä irti kiinteistövälittäjän työstä burnoutin jälkeen, ostanut vanhan koulun ja aloittanut Airbnb-majoituspalvelun nimellä Villa Venla. Tavoitteena on aloittaa downshiftaus ja kunnostaa koulua hiljalleen. Venla aloittaa Villa Venlan myötä myös bloggaajan uran. Poika Lauri on 9-vuotias, tytär Eedla on esipuberteetissa. Lauri on innoissaan maallemuutosta, Eedla ei niinkään. Hän haluaisi muuttaa isänsä Henrin ja tämän uuden vaimon Pinjan hyvin järjestettyyn elämään.

Naapureitakin on. Riina ja Joonas tulevat heti toivottamaan tervetulleiksi, ja Lauri ystävystyy heidän samanikäisen poikansa Antonin kanssa. Jotain outoa heissä kuitenkin on. Lainattuja tavaroita ei palauteta ja rahaakin häviää. Eikä Venla ole enää varma, onko Anton sopivaa seuraa Laurille. Toisen naapurin, Ilonan kanssa Venla ystävystyy heti. Ilona on eläkkeellä oleva kuvaamataidonopettaja, joka on omistautunut eläkepäivillään taulujen maalaamiseen ja pienen kanalansa hoitoon. Ilona haluaa myös auttaa Villa Venlassa.

Päänvaivaa tuottaa yhden illan tuttavuus Janne, joka osoittautuu naimisissa olevaksi mieheksi, mutta ei panisi pahakseen vierailla myös Venlan luona silloin tällöin. Hän ilmestyy tienoolle milloin minkäkin tekosyyn varjolla. Myös Venlan blogiin alkaa ilmestyä ilkeitä kommentteja.  Ex-miehen mielestä Venlan uusi elämäntapa on vähintään omituinen eikä ollenkaan hänen lapsillensa sopiva.

Sitten Villa Venlaan asettuu asumaan  Juuso eli Jörn. Hän on trubaduuri, soittelee kitaraa ja laulaa lähiravintoloissa sekä myös Villa Venlan pop up -kahviloissa. Jörn asettuu taloksi Villa Venlaan ja sen emännän sydämeen. Hän hoitaa talkkarin hommat koululla ja käy välillä soittokeikoillaan. Elämä hymyilee, majoittujia riittää.Taloon asettunut Juuso-kissa saa yllättäen pentuja ja myös Eedlan sydän alkaa lämmetä Villa Venlalle.  Mutta miksi Jörn katoaa välillä pitkäksi aikaa soittokeikoilleen, ja miksi hänellä tuntuu olevan koko ajan hurja määrä käteistä lompakossaan? Venla huomaa, että hän ei tiedä miehestä juuri mitään. 

Iloinen pieni chick lit -ahmaisupala. Pilkahdus kesää pimeään aikaan. Amanda Vaara on kirjailija Niina Hakalahden sivupersoona.





perjantai 17. marraskuuta 2017

Sinikka Lehtinen: Kohtalona Seilin saari

Päivä, 2007
Olen vieraillut tällä kauniilla saarella, jolla on karu historia. Kauniina kesäpäivänä ei voi edes kuvitella, millaista täällä on talven viimoissa, kun meri raivoaa, eikä ole mahdollisuutta päästä pois. Ikinä. Kuningas Kustaa II Adolf määräsi vuonna 1619, että piti etsiä saari, jonne voitaisiin rakentaa spitaali- eli leprasairaala. Nauvon pitäjästä löytyi Seilin saari, joka on n. 30 kilometrin päässä Turusta. Saaren maasto on hiekkaperäinen, joten sinne oli helppo haudata kuolleet. Kirkonkirjojen mukaan Seilille on haudattu 663 spitaalista. Isonvihan jälkeen saarelle sijoitettiin myös mielisairaala. 

Maria Akselintytär on onnellisesti naimisissa Teppo Laurinpojan kanssa. Hän on Laurintalon lempeä nuori emäntä ja odottaa ensimmäistä lastaan. Laurintalossa asuu myös Marian serkku Viliina, uhkea tummaverikkö, vaalean ja hennon Marian vastakohta. Viliinasta olisi myös mukavaa olla Laurintalon emäntä, ja punoo ilkeän juonen raivatakseen Marian tieltään.

Maria joutuu matkaamaan Seilin saarelle arkkulaudat mukanaan. Elämä saarella on karua ja ankaraa Iso-Fiinun, "hoitajien" esimiehen komennossa. Mitään hoitoa spitaaliset eivät saa, sillä tautia pidetään Jumalan rangaistuksena pahoista teoista. Ainoa hoito on Jumalan sana, jota nautitaan saaren puukirkossa. Kirkossa on oma "karsinansa" spitaalisille ja heille on oma sisäänkäynti, jotta he eivät joutuisi kosketuksiin "puhtaiden" kanssa. Itsekin ole tuossa karunkauniissa kirkossa vieraillut. Kirkon eteisessä on jalkapuu. Työtä riittää, ruoka on huonoa, ja jos niskoittelee hoitajille, voi joutua rangaistukseksi maakuoppaan rottien seuraksi ilman ruokaa. 

Varsin pian ilmenee, että Marialla ei ole spitaalia, ja hän alkaa elätellä toivoa kotiinpääsystä. Yhteydenpito mantereelle tai sieltä saarelle on mahdotonta, kirjeet "katoavat" matkalla. Seilin kirkkoon palkataan uusi pappi, Antti-Pieti Koponen, joka ei saarnaakaan kadotuksesta ja Jumalan rangistuksesta, ja  Marian elämä muuttuu valoisammaksi. Hän kohoaa saaren hierarkiassa ja sen myötä myös spitaalisten olot muodovat inhimillisemmiksi. 

Teppo Laurinpoika ei ikinä toivu nuoren vaimonsa karusta kohtalosta. Kun Marialle vihdoin koittaa tilaisuus palata saarelta kotiin, ei jäljellä ole enää ketään läheisistä. Maria tekee yllättävän ratkaisun. 

Kirja on fiktiivinen, mutta tapahtumat perustuvat tositapaukseen 1700-luvulta.

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Ninni Schulman: Tyttö lumisateessa


Kuvahaun tulos haulle ninni schulman tyttö lumisateessa
Tammi, 2017
Tyttö lumisateessa on ensimmäinen ruotsalaisen Ninni Sculmanin suomennettu teos. Toivoisin, että aikaisemmatkin kirjat suomennettaisiin pian, sillä niin hyvin kirja onnistui ainakin minut koukuttamaan. Tarinan aihe ei sinänsä ole mitenkään ihmeellinen, kadonneita nuoria tyttöjä, ihmiskauppaa, paritusta. Aika tavallisia tässä genressä, mutta kirjan henkilöt ovat uskottavia ja heihin on helppo samaistua.

Avioerosta toipuva Magdalena palaa kotikaupunkiinsa Hagforsiin paikallislehden toimittajaksi. Hän toivoo saavansa viettää rauhallista elämää poikansa Nilsin kanssa, mutta uudenvuodenyönä paikkakunnalla katoaa 16-vuotias tyttö, ja toimittajan on ruvettava takomaan kun rauta on kuuma. Poliisi Crister on Magdalenan vanha ystävä, jonka kanssa hän toivoo yhteistyötä, mutta Crister on haluton antamaan tietoa lehdistölle. Hänen kollegansa Petra on yhteistyöhaluisempi. Pian löytyy nuoren tytön ruumis, mutta onko kyseessä kadonnut Hedda?


Rikosvyyhti paljastuu paljon laajemmaksi kuin alun perin näyttää. Juttuja janotessaan Magdalena on itsekin pian mukana tapahtumissa. Romantiikkaa tarinaan tuo Magdalenan elämään tullut uusi, vanha rakkaus.

Erittäin sujuvasti ja mukaansatempaavasti kirjoitettu dekkari. Pitää myöntää, että kyllä nämä ruotsalaiset osaavat! Uusia suomennoksia odotellessa. 

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Belinda Bauer: Näkijä

Karisto, 2017
Kirjalijanimi Belinda Bauer kuulosti aikaisemmin korvaani romanttisen viihdekirjallisuuden kirjoittajalta. Onneksi dekkareiden ystävänä muutama vuosi sitten kokeeksi luin yhden Bauerin kirjan ja ihastuin. Sittemmin olen lukenut niitä useamman, ja innoskkaasti tartuin myös tähän uutuuteen. 

Nelivuotias Daniel on kadonnut kotikadultaan vuosi sitten. Hänestä jäävät jäljelle vaan viereisen autokorjaamon betoniin jääneet jalanjäljet. Anna-äiti on surun murtama, hänellä ei ole pojastaan jäljellä muuta kuin jäljet betonissa, ja niitä hän vaalii kuin pyhäinjäännöstä. Isä James hukuttaa suruaan työhön viereisellä autokorjaamolla. 

 Vuosi sitten on kadonnut myös varhaisteini-iässä oleva Edie-tyttö. Poliisi John Marvelille Edien löytämisestä on tullut pakkomielle. Poliisi on turvautunut tytön tapauksessa jopa tv:stä tutun meedion apuun, laihoin tuloksin. Myös Anna ottaa yhteyttä meedioon viimeisenä oljenkortenaan. Mutta onko Richard Latham oikea meedio vai pelkkä huijari, joka rahastaa ihmisten epätoivon kustannuksella? 

Anna alkaa saada outoja kohtauksia, ja luulee sairastuneensa vakavasti. Kohtausten aikana hän alkaa nähdä outoja asioita. Kuka lopulta onkaan oikea näkijä?

Ihan edellisten Bauerin dekkareiden tasolle tämä ei yltänyt, mutta varsin kiehtova ja erilainen kirja kuitenkin.

Mika Kähkönen: Luonnollinen kuolema

Myllylahti, 2016
Sairaalamaailmaan sijoittuva kotimainen dekkari. Kirjailija on uusi tuttavuus minulle. Päivystyspoliklinikalla työskentelevän Susanna Nilssenin epäilykset heräävät, kun poliklinikan alkoholisoituneita vakioasiakkaita kuolee yllättäen. Susannan alkoholisoitunut ex-mies on paleltunut hankeen edellisenä talvena, ja yhteys uusiin kuolemantapauksiin alkaa kiinnostaa Susannaa - poliisin mielestä vähän liikaakin. Usein kirjoissa ja elokuvissa poliisit ottavan kuulustelutilanteissa roolit: hyvä poliisi ja paha poliisi. Tässä kirjassa roolit ovat päällä koko ajan: Rikospoliisi Kari Jontka tuntuu olevan kyllästynyt työhönsä ja elämäänsä ja varsinkin Susannaan. Hänen mielestään kuolemantapauksissa ei ole mitään hämärää. 

Susanna toivoo apua Jontkan vanhemmalta kollegalta Arto Puronsuulta - hyvältä poliisilta. Susanna on varma, että kuolemantapaukset ovat lavastettuja ja joku haluaa päästä eroon näistä laitapuolen kulkijoista. Mutta lavastukseen on pystynyt ainoastaan joku, jolla on tarpeeksi vankka lääketieteen tuntemus. Löytyykö murhaaja päivystyspolin henkilökunnasta? Pian myös Susanna ja hänen Elias-poikansa joutuvat vaaraan. 

Helppolukuinen kelpo dekkari, missä asiat kulkevat kronologisessa järjestyksessä. Henkilöt jäivät hiukan etäisiksi ja latteiksi, mutta loppuratkaisu oli yhtä kaikki yllätyksellinen.