torstai 12. marraskuuta 2015

Katariina Romppainen: Sori vaan, se on totuus

Sori vaan, se on totuus
Karisto, 2015
Senja on seiskaluokkalainen, köyhän siivooja-yksinhuoltajaäidin ainokainen. Senjan isä on teillä tietymättömillä eikä äiti halua puhua hänestä. Senja tavoittelee luokkatovereiden suosiota valehtelemalla kodistaan ja perheestään, isästä joka matkustaa paljon ja äidilläkin on hohdokas työ. Vanne kuitenkin kiristyy, kun kaverit haluaisivat vierailla Senjan luona. Senja kun on valehdellut asuinpaikkansakin hiukan todellista hohdokkaammaksi...

Sitten äiti räjäyttää pommin ja kertoo lähtevänsä joksikin aikaa Norjaan tekemään kunnon tiliä. Senja muuttaisi siksi aikaa isänisän ja isänäidin luo sinne hohdokkaammalle asuinalueelle. Senja on onnessaan, nyt hänelläkin olisi hieno koti mihin voisi kutsua kavereita. Isoäiti on mukava ja lempeä, isoisä puolestaan etäinen ja tuntuu olevan edelleen vihainen Senjan äidille siitä, että tämä ei ole halunnut isovanhempia Senjan elämään. Ensi kertaa elämässään Senja kuitenkin pääsee rahakkaamman elämän makuun.

Senjalle tulee myös tilaisuus tavata kauan kaivattu isänsä, joskin osoittautuu, että äidillä on ollut syynsä salata isän henkilöllisyys. Ja mikä onkaan totuus äidin Norjan työkeikasta? Saavatko aikuiset valehdella, mutta lapset ja nuoret eivät?

Kirja on valoisaa ja helppoa lukemista melko raskaasta aiheesta huolimatta. Tarina on kaikessa raadollisuudessaan varsin viihdyttävä nuortenkirja

2 kommenttia:

  1. Hyvä arvio! Mä luin tän jokuaika sitten ja pidin siitä että kerrotaan myös nuorista jotka asuvat vuokralla ja joilla ei mene kaikki ihan putkeen. Tykkäsin, oli pinnan alla noita syvempiäkin juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ja surullista että pitää yrittää olla jotain muuta mitä oikeesti on, että tulisi hyväksytyksi porukkaan.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!