maanantai 9. marraskuuta 2015

Outi Pakkanen: Helle

Otava, 2015

Nyt onkin monta kirjaa odottelemassa blogiin pääsyä kun olin kaksi viikkoa kuntoutumassa enkä siellä ollessani päässyt blogia päivittämään. Aloitetaan tästä Outi Pakkasen uudesta Anna Laine -dekkarista.

Anna sekä mäyräkoira Justus joutuvat vesivahingon vuoksi evakkoon Annan tuttavan sukulaistädin kaksioon outoon kerrostaloon. Kerrostalon asukkaat tulevat pian Annalle ja Justukselle tutuiksi, ja värikästä porukkaa siellä asustaakin. Erityisen tutuksi Annalle tulee 7-vuotias Eljas. Ja myöhemmin myös Eljaksen isä, leiskuvatukkainen Setä Pitkäsääri Jyri, jonka Justus johdattaa Annan elämään ja sydämeen. 

Helle hellii ja koettelee kaupunkia. Annan naapuri Wille järjestää kerrostalon pihalla perinteiset rappujuhlat, jotka päättyvät kaikkien aikojen ukkosmyrskyyn. Myrskyn jälkeisessä kaaoksessa katoaa Willen Marilyn-henkinen vaimo Reija. 

Kirja on luokiteltu dekkariosastoon, mutta mielestäni on ehkä enemmän rakkausromaani. Annan ja Jyrin rakkaustarina, jota kaikki eivät hyväksy, muodostuu kirjan kantavaksi teemaksi. Tapahtuuhan kirjassa murhakin, mutta vasta kirjan loppupuolella. Eikä syyllistäkään tarvitse kauaa etsiä. Kirjan herkullista antia ovat myös Annan kokkaukset, joihin löytyy reseptit kirjan lopusta. Ainakin uunissa kuivatettuja kirsikkatomaatteja on pakko kokeilla!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!