lauantai 26. joulukuuta 2015

Pirkko Arhippa: Kulki kuolema puistotiellä

Mäkelä, 2015
Pirkko Arhippa on varma valinta joulunpyhien viihdykkeeksi. Uudessa dekkarissa komisario Varpu Ahava ja hänen työparinsa Tiia Vuoristo lähtevät lomailemaan Las Palmasiin. Tiia on muuttanut yhteen oikeuslääkäri Lauran kanssa, ja matkalla paljastuu salaisuus: Tiia ja Laura saavat lapsen. Varpua häiritsee reissussa tunne, että häntä tarkkaillaan, ja matkan loppupuolella Varpun kimppuun hyökätään. Onko asialla vanha vainooja, enkelinkasvoinen mutta läpeensä paha Kaijuhani?

Matkakumppanuksia häiritsee myös eräs selvittämättä jäänyt työasia, iäkkään miehen kuolema Naantalin puistotien varrella olevassa talossa. Matkan jälkeen palaneen ravintolan tontilta löytyy naisen ruumis. Miten nuorehkon naisen ja iäkkään, sairaan miehen kuolema liittyvät toisiinsa, vai liittyvätkö? Kuollut Anna on käynyt läpi monta nenäleikkausta, ja saanut kokonaan uuden ulkonäön. Onko Anna tosiaan saanut rahat Virossa tehtyihin leikkauksiin voittamalla lotossa? Ja  miksi Anna sai nauttia uudesta ulkonäöstään niin vähän aikaa?

 Tiian poliisintyötä häiritsee voimakas raskauspahoinvointi, ja matkan jälkeen suhde Lauran kanssa on muuttunut. Myös Varpun suhde Jyriin tuntuu tulleen tiensä päähän. Las Palmasin koneessa Varpu tapaa ikäisensä Markun, joka ottaa yhteyttä myös Suomen päässä. Varpu ei kuitenkaan voi olla epäilemättä, että Markulla ei ole puhtaita jauhoja pussissaan, niin nopeasti hän ilmestyi Varpun avuksi päällekarkauksen aikana Las Palmasissa. 

Tietenkin Varpu ja Tiia selvittävät syylliset ja murhien motiivit. Poliisiystävysten yksityiselämän vaiheet jäävät sensijaan odottamaan jatko-osia. Miten Tiia selviää vauvan kanssa, ja miten käy Varpun ja Markun suhteen? Kirjan lopussa sensijaan ratkeaa  Varpun vainoojan Kaijuhanin kohtalo. 


2 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä Arhipan kirjoista, varma valinta ja niin tuttu ja turvallinen. Toivottavasti hän jaksaa kirjoittaa vielä pitkään näitä.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!