keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Ritva Sarkola: Kivinen enkeli

Myllylahti, 2014


Myllylahti, 2014
Ritva Sarkola on kirjoittanut avainromaanin, elämäkerran joka on kuitenkin fiktion muodossa, ja nimet ovat muutettu.

Kyllikki ja Isto ovat nuorena avioitunut pariskunta, joille syntyy nopeassa tahdissa kaksi lasta. Istosta ei kuitenkaan ole oikein isän eikä aviomiehen rooleihin, mies juoksee kapakoissa ja vieraissa naisissa, kun vaimo hoitaa kodin ja lapset ja rahoittaa siinä samalla miehen opintoja. Isto ajautuu kahden naisen loukkuun, ja tekee lopulta ratkaisunsa ja muuttaa Tertun luo. Kyllikki etsii yhä enemmän lohtua alkoholista. 

Dekkarikirjailija Matti Saartola ottaa Kyllikin luottoystäväkseen, ja kirjailijan nuoresta, kauniista vaimosta Marjatasta ja Kyllikistä tulee myös sydänystävät. Martti tarvitsee rauhaa kirjoittamiselleen, ja Marjatta ja Kyllikki viihtyvät pääkaupunkiseudun ravintoloissa sekä myös Marjatan ja Martin kesäasunnolla. Alkoholi on voimakkaasti kuvassa mukana Kyllikillä kuivat kaudet ja rajut ryyppyputket vaihtelevat, Marjatalle maistuu koko ajan. 

Sarkola myöntää eräässä haastattelussa, että kirja on alusta loppuun faktaa. Martin ja Marjatan tilalle voi vaihtaa Mauri ja Tuula Sariolan nimet ja Kyllikin ja miehensä paikalle Ritva Sarkolan miehineen. Kirjassakin Kyllikki ryhtyy kuin vahingossa Martin kuoleman jälkeen kirjoittamaan Marjatan nimissä kirjoja, joiden tuotolla Marjatta yrittää maksella Martin jättivelkoja kustantajalle. Lopulta kupla puhkeaa, ja meille kaikille tuttu kulttuuriskandaali on valmis.

Kirjan loppu on valoisa. Kyllikki löytää raittiuden ja elämänsä miehen, ja jatkaa kirjoittamistaan. Avoimeksi jää, millaiseksi Kyllikin ja Marjatan välit lopulta muodostuvat, ja kuinka Marjatan käy. Ehkä se on tarina, joka Tuula Sariolan pitäisi kirjoittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!