sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Anna Karolina Larsson: Paviaanivarkaus



Minerva 2015, suom Jänis Louhivuori
 "Sääli paviaania." Outo merkintä sisaren päiväkirjassa ja sen viereen piirretty paviaanin pää askarruttavat nuorta poliisia, Amanda Palleria. Sanna-sisaren sanotaan tehneen itsemurhan, mutta Amanda uskoo, että kuoleman takana on jotain muuta
Ei voi olla sattumaa, että usea Sannan tavoin raiskatuksi tullut tyttö päätyy samoihin aikoihin päättämään elämänsä.

 Amandalla on tarkka suunnitelma, kuinka manipuloida Sanna-siskon elämään ja kuolemaan liittyvät kaksi miestä paljastamaan, mitä on tapahtunut. Hän viettelee molemmat. Toinen miehistä on Amandan esimies, Sannan itsemurhaa ja sitä edeltänyttä raiskausta ilmeisen huonosti tutkinut Magnus Blomberg. Kiero, väkivaltainen ja seksiriippuvainen Magnus ei epäröi venyttää lain rajoja silloin, kun se palvelee hänen etujaan. Toinen Sannan viimeisistä vaiheista tietävä henkilö on tämän entinen poikaystävä Adnan Nasimi. Arabi-taustainen pikkurikollinen on juuri istunut vankilassa huumerikoksesta, ja mustasukkainen Magnus Blomberg on vakaasti päättänyt saattaa Adnanin takaisin kiven sisään saatuaan selville, että tämäkin tapailee Amandaa.

Kun Kolmårdenin eläintarhasta varastetaan paviaani, Amanda ei ensin käsitä, miten se liittyy hänen sisarensa kohtaloon. Jäljet johtavat Bonobo-yökerhoon, seksibisnekseen ja huumekaupan hermokeskukseen. Paviaanivarkaus on usean kertojan näkökulmasta etenevä vauhdikas ja todentuntuinen rikostarina, joka on saanut kriitokot uumoilemaan Anna Karolina Larssonista Liza Marklundin ja Jens Lapiduksen manttelinperijää. (Takakansi)

Ehdottomasti olisi kannattanut lukea kirjat järjestyksessä, tämä esikoisteos ensin ja sitten vasta "Sinulle ei jää ketään". Hiukan haittasi kun tiesi henkilöt ja osan tapahtumista ennakkoon. Ehkä Amandan hahmo olisi jäänyt vähän irralliseksi tämän kirjan perusteella. Magnus sensijaan on pahiksen perikuva, ja lukiessa oli hiukan vahingoniloinen olo kun tiesi, että seuraavassa kirjassa tämä istuu pitkää vankeusrangaistusta. Amanda käyttää varsin kyseenalaisia keinoja selvittääkseen sisarensa kuolemaa, jota hän ei usko itsemurhaksi. Adnanin hän viettelee, koska tämä on seurustellut aikanaan hänen sisarensa kanssa. Amanda ei kerro olevansa poliisi eikä Sannan sisko, vaan yrittää saada selville, olisiko Adnan siskon kuolemaan jotenkin sidoksissa. Hän saa selville myös paljon muuta, brutaaleja ja yököttäviä juttuja. Amandan ja Adnanin suhde kehittyy joksikin muuksi kuin alunperin oli tarkoitus. 
Anna Karolina Larsson on itse työskennellyt poliisina ja opiskellut kirjallisuutta Lundin yliopistossa. Taas yksi hurjan hyvä ruotsalainen dekkaristi. Toivottavasti saamme Larssonilta pian lisää luettavaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!