tiistai 26. heinäkuuta 2016

Johanna Tuomola: Valheiden vangit

Valheiden vangit
Book4U, 2016

Hain aikanaan mukaan tämän kirjan esilukijaraatiin, mutta taisin olla myöhässä kun en tullut valituksi. Odotin kuitenkin innostuneesti, että saan kirjan käsiini. Lopputulos on todella onnistunut, ja kirja vei mukanaan heti ensimmäiseltä sivulta lähtien.

Venevalmistaja murhataan, ja hänen vaimoaan epäillään syylliseksi. Oikean syyllisen löytämiseksi  vaimo palkkaa "privaattikyttä" Julia Takalon tutkimaan murhaa. Asianajajasta Susanna-vaimo kieltäytyy järjestelmällisesti.

Julia onkin varsin erikoinen persoona, kolmeakymmentä lähestyvä punapää. Hän on onnistunut saamaan potkut sekä Helsingin poliisista että turvapalveluyrityksestä, ja on näin päätynyt yksityisetsiväksi. Hän on onnistunut suututtamaan räväkällä käytöksellä esimiehensä, eivätkä Julian tutkintamenetelmät aina kestäkään päivänvaloa.

Juttu paisuu ja jäljet johtavat ilotyttöravintolaan, jonka puitteissa pyöritetään myös huumekauppaa. Kirjaa lukiessa hiljalleen huomaa, että Julia sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, ja tekee työtään maanisesti eikä tunnista vaaran merkkejä omassa terveydentilassaan eikä myöskään murhajutussa. Kirjailija on hyvin perehtynyt kaksisuuntaiseen, ja tulkitsee Julian mielialoja todentuntuisesti. Taustalla vilahtelee "isoäiti" Anniina, joka on huolissaan Julian terveydestä ja yrittää luoda hänen elämäänsä järjestystä muistuttaen syömisestä, nukkumisesta ja lääkkeistä.

On ihana ajatus, että kirja on trilogian ensimmäinen osa, ja tiedossa on vielä pari kirjaa Juliasta. Hän on persoona, johon ei voinut olla ihastumatta ja johon jossain määrin pystyin myös samaistumaan.

Valheiden vangit on kirja, jota on vaikea laskea kädestään. On pakko lukea vielä seuraava luku. Loppuhuipennus on jännittävä niin kuin hyvässä dekkarissa pitää ollakin, ja loppu ei ollut ollenkaan ennalta-arvattava. Kirja oli vauhdikas ja tavallaan kevytkin, juonenkäänteissä oli helppo pysyä mukana ja henkilöihin oli Johanna Tuomola luonut sopivasti särmää ja persoonallisia piirteitä. Odotan malttamattomasti trilogian seuraavaa osaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!