sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Nicholas Evans: Kylmät vuoret

Ws Bookwell Oy, 2005
Kirja alkaa tapahtumalla, jossa kaksi extreme-hiihtäjää löytää Montanan vuorilta jäätyneen nuoren naisen ruumiin. Nainen tunnistetaan Abbie Cooperiksi, joka katosi pari vuotta sitten murhasta etsintäkuulutettuna.

Alun jälkeen palataan aikaan ennen Abbien kuolemaan, onnelliseen perhe-elämään. Perhe viettää yhteistä lomaa kuten muinakin vuosina, mutta tällä lomalla tapahtuu jotain sellaista, joka johtaa perheen hajoamiseen. Isä Ben kohtaa uuden rakkauden ja jättää perheensä. Abbie on katkera isälleen. Hän lähtee opiskelemaan, ja ajautuu ekoterroristien porukkaan. Porukan pomo on Rolf, ja hänen kelkkaansa hypättyään Abbie ajautuu yhä syvemmälle tuhotöihin. Erään sellaisen seurauksena kuolee mies, ja Abbie ja Rolf joutuvat painumaan maan alle. 

Olen pitänyt kovasti aikaisemmin lukemistani Evansin kirjoista. Tämä ei ehkä yllä ihan muiden tasolle, mutta nautin silti kirjan lukemisesta. Kirjan tyylilajia on vaikea määritellä, siinä on paljon ihmissuhteiden kuvausta, kun koko perhe kipuilee avioerosta, ja isä Ben yrittää tasapainoilla entisen ja uuden perheen välillä. Kirjan lopussa tarina kuitenkin kääntyy jännityksen puolelle, kun edetään Abbien kuolemaan johtaneisiin tapahtumiin. Evansin kirjojen ehkä parasta antia ovat luontokuvaukset, joilla luodaan puitteet tarinoille. Lukija voi ikäänkuin nähdä silmissään tapahtumapaikat ja eläytyminen itse kertomukseen saa näin uutta syvyyttä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!