tiistai 14. helmikuuta 2017

Tuula T. Matintupa: Maan ääniä

Mäkelä, 2016
Ylikonstaapeli Alina Mänty on jotenkin symppis. Hän asustelee vuokralla pienessä mökissä maalla. Alinalla on lettikampaus, joka hänen mielestään syö hänen uskottavuuttaan poliisina, joten hän päättää leikata hiuksensa. Tuloksena on vallaton kiharapehko. Monissa dekkareissa naispoliisi on kuvattu raudanlujaksi ammattilaiseksi, joka syö miespoliiseja aamupalakseen. Alina on jotenkin erilainen, hauras ja syvästi inhimillinen. Ja hauska. Toivon kovasti, että hänen alkava romanssinsa naapurin nuoren isännän Samulin kanssa vahvistuu elämänkumppanuudeksi. 

Viljavainiontiellä asukkaat ovat kauhuissaan. Nuori tyttö, Ilona seurustelee salaa vanhemmiltaan epäsopivan miehen kanssa. Hänet löydetään lenkkipolun varrelta murhattuna. Perheenäiti Noora on muuttunut pöhöttyneestä alkoholisti-pillerististä hoikaksi ja hehkeäksi naiseksi. Alkoholistivuosien ja pillerikierteen vuoksi Noora on menettänyt oikeutensa toimia sairaanhoitajana. Perheen nuornimmainen Eetu on Nooran alkoholinkäytön vuoksi syntynyt FAS-lapsena, ja on elävä muistutus Nooralle siitä, mitä hänen alkoholinkäyttönsä on saanut aikaan. Eräänä iltana Noora ei palaa iltalenkiltään. 

Alina työtovereineen tutkii rikoksia. Ei kai voi olla sattumaa että kaksi naista murhataan samalla lenkkipolulla viikon välein? Onko liikkeellä sarjamurhaaja, vai löytyykö jokin yhtymäkohta tapausten välillä? Viljavainiontien asukkaista jotkut ovat varsin kummallista porukkaa. Yksin asuva, romuluinen Saara ei ole puhunut vuosikausiin kenellekään. Saara on kuitenkin kaikkea muuta kuin tyhmä ja yksinkertainen. Frans ja Silja ovat iäkkäät sisrukset. Frans vihaa Nooraa, koska syyttää tätä Laina-vaimonsa kuolemasta. Entä onko Nooran raamikkaalla personal trainerilla osuutta asiaan?

Mielestäni Matintupa parantaa otettaan kirja kirjalta. Mitään henkeäsalpaavia jännityksen hetkiä ei pääse kokemaan hänen kirjojaan lukiessaan. Ihan laadukasta ja viihdyttävää lukemista kuitenkin. Välillä puhuu "Maan ääni" murhaajan suulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!